Sujuvasti
– ikäihmisten harrastus- ja vapaa-ajan toimintaa
Sujuvasti käynnistyy syksyllä 2026
Tuusula • Järvenpää • Kellokoski • Hyvinkää • Mäntsälä • Pornainen • Nurmijärvi ja lähialueet

Elämä ei saa jäädä kotiin
Sujuvasti on ikäihmisille suunnattu harrastus- ja vapaa-ajan palvelu, jossa lähdetään yhdessä pienellä porukalla kodin ulkopuolelle. Sinun ei tarvitse huolehtia kulkemisesta, reitin suunnittelusta tai siitä, kenen kanssa lähtisit.
Haluaisitko lähteä teatteriin, kahville, metsään tai kauppakeskukseen – mutta yksin lähteminen on hankalaa?
Sujuvasti tekee lähtemisestä helpompaa.
Mitä Sujuvasti tarkoittaa?
Sujuvasti on ennen kaikkea yhdessä tekemistä, kokemista ja lähtemistä.
Jokainen palvelukerta on pieni retki kodin ulkopuolelle. Kohde ja tekeminen vaihtuvat, mutta mukana on aina sama ajatus: mukava päivä, hyvä seura ja mahdollisuus tehdä asioita, joista nautit.
Voimme lähteä esimerkiksi:
- kahville tai lounaalle
- kauppakeskukseen ja ostoksille
- torille tai tapahtumaan
- kuntosalille tai uimahalliin
- metsään ja luontoon
- puutarhaan tai puistoon
- kirjastoon
- retkelle lähikuntaan
- tai johonkin aivan muuhun, mikä sinua kiinnostaa.
Ideana ei ole suorittaa. Ideana on lähteä. Yhdessä.
Sujuvasti-ryhmässä on enintään neljä osallistujaa.
Pieni ryhmä tekee yhdessä lähtemisestä kiireetöntä ja henkilökohtaista. Samalla saat mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja löytää seuraa myös kodin ulkopuolelta.
Haemme sinut kotoa
Sujuvasti-palveluun kuuluu kulkeminen yhdessä.
Haemme sinut sovitusti kotoa, lähdemme päivän kohteeseen ja palaamme päivän päätteeksi takaisin kotiin.
Me huolehdimme siitä, että pääset mukaan.
Kenelle Sujuvasti sopii?
- Sujuvasti on tarkoitettu ikäihmisille, jotka pystyvät osallistumaan yhteiseen vapaa-ajan toimintaan melko itsenäisesti, mutta kaipaavat seuraa, turvallista lähtemistä ja apua liikkumisen järjestämiseen.
- haluaisit tehdä ja nähdä enemmän kodin ulkopuolella
- yksin lähteminen tuntuu hankalalta
- et enää aja autoa
- julkisilla liikkuminen on vaikeutunut
- kaipaat seuraa harrastuksiin ja retkille
- haluat tavata muita ihmisiä
- haluat pitää kiinni omista harrastuksistasi
- tai kaipaat yksinkertaisesti jotain mukavaa tekemistä arkeen.
Palveluun osallistuvan tulee pystyä nousemaan autoon ja poistumaan autosta itsenäisesti sekä liikkumaan päivän aikana itsenäisesti ilman jatkuvaa henkilökohtaista avustamista.
Autossa ei ole mahdollisuutta kuljettaa pyörätuoleja tai rollaattoreita, joten ne eivät valitettavasti sovellu mukaan otettaviksi.
Sujuvasti ei sovellu henkilöille, jotka tarvitsevat jatkuvaa henkilökohtaista avustamista, valvontaa tai hoivaa tai joilla on pitkälle edennyt muistisairaus.
Jos olet epävarma siitä, sopiiko Sujuvasti sinulle tai läheisellesi, ole rohkeasti yhteydessä. Mietitään yhdessä, voisiko palvelua räätälöidä tilanteeseesi.

Viikoittainen Sujuvasti-päivä
Palvelu on suunniteltu säännölliseksi osaksi arkea.
Jokaiselle päivälle suunnitellaan oma ohjelma toiveiden mukaisesti. Kahvit + pieni tarjottava kuuluu osaksi jokaista kertaa.
Esimerkki Sujuvasti-päivästä: Ostospäivä
Klo 10.00 – Nouto kotoa
Sujuvasti-päivä alkaa omalta kotiovelta. Haemme sinut sovitusti kyytiin ja lähdemme yhdessä kohti ostoskeskusta.
Klo 10.30 – Apteekki
Ensimmäinen pysähdys on apteekissa. Nyt on hyvä hetki hoitaa rauhassa omat apteekkiasiat kuntoon – ilman kiirettä.
Klo 11.00 – Optikko
Seuraavaksi käymme optikolla. Jos sinulla on oma aika varattuna, se voidaan sovittaa päivän ohjelmaan.
Klo 11.45 – Kauppaostokset
Sitten on aika hoitaa viikon ostokset. Saat rauhassa kiertää kaupoissa ja tehdä omat hankintasi. Meillä ei ole kiire seuraavaan paikkaan.
Klo 12.45 – Yhteiset kahvit
Ostosten jälkeen pysähdymme kahville. Tässä kohtaa jutellaan, vaihdetaan kuulumisia ja nautitaan seurasta.
Klo 13.30 – Kotimatka
Lähdemme yhdessä takaisin kotiin. Pääset turvallisesti takaisin omalle kotiovellesi ja autan tarvittaessa ostostesi kanssa.
Klo 14.00 – Sujuvasti-päivä päättyy
Neljä tuntia, monta hoidettua asiaa ja ennen kaikkea mukava päivä muiden seurassa. Ensi viikolla taas nähdään!
Sujuvasti ei ole vain kyyti paikasta toiseen.
Se on yhdessä vietetty päivä, jonka aikana arjen asiat tulevat hoidettua sujuvasti.
Mitä päivä maksaa?
Sujuvasti-palvelu toimii ennakkoon varattavina pienryhminä.
4 tunnin Sujuvasti-päivä 326e/kk tai 95e/kerta. Paikka varataan aina kaudeksi kerrallaan (*kevät tai syksy). Jos emmit onko tämä palvelu sinulle, voit tulla tutustumaan ensin retkipäivänä palveluun ja tehdä vasta sitten pysyvämmän päätöksesi.
Hintaan sisältyy:
- viikoittainen suunniteltu ohjelma
- pienryhmässä mukana oleminen (max.4hlö)
- kulkeminen päivän aikana
- kahvi/tee + pieni tarjoilu
- kotiovelta nouto ja kotiin palautuminen
- ohjaus ja seura.
Mahdolliset henkilökohtaiset kulut, kuten omat ostokset, pääsyliput tai ravintola-ateriat, maksetaan itse. Palvelussa on 2kk irtisanomisaika.
(* Syksy 2026 sisältää 12 kertaa, kevätkausi 2027: 22 kertaa ja syyskausi: 22kertaa.)
Sujuvasti-lauantain retkipäivät 6h
Viikonloppu voi olla monelle pitkä ja hiljainen.
Arkipäivien lisäksi järjestämme kerran pari kertaa kaudessa pidempiä retkipäiviä.
Kuuden tunnin lauantain aikana voidaan lähteä esimerkiksi:
teatteriin, konserttiin, retkelle, kulttuurikohteeseen, ostoksille tai tutustumaan uuteen paikkaan.
Retkipäivien hinta alkaen 159e/hlö sis. yhteisen toiminnan, kahvi/tee + pieni tarjottava ja kuljetuksen. Mahdolliset henkilökohtaiset kulut, kuten omat ostokset, pääsyliput tai ravintola-ateriat, maksetaan itse, ellei toisin sovita. Tarkempi hinta määräytyy kohteen mukaan.
SUJUVASTI - räätälöity tilaus 4h
Voit koota oman pienen max. 4hlö porukan, esimerkiksi ystävistä, naapureista tai sukulaisista ja räätälöidä palvelun juuri teille sopivaksi. Voimme lähteä sieneen, crossfitiin, avantouimaan ja savusaunaan, teatteriin, kampaajalle tai vaikka ratsastamaan! Myös rento maalaushetki, kudonta/kirjakerho tai elämää läpikäyvä menetelmätoiminta sukupuun, elämänjanan ja unelmakartan parissa luo mukavaa yhdessä oloa.
Retkipäivien hinta alkaen 106e/hlö sis. yhteisen toiminnan, kahvi/tee + pieni tarjottava ja kuljetuksen. Mahdolliset henkilökohtaiset kulut, kuten omat ostokset, pääsyliput tai ravintola-ateriat, maksetaan itse, ellei toisin sovita. Tarkempi hinta määräytyy kohteen mukaan.
Ota rohkeasti yhteyttä niin lähdetään suunnittelemaan teille ihanaa päivää!
Haluatko kuulla lisää?
Ota yhteyttä niin jutellaan lisää!
